Historiaa

 

Diplomiurkureiden kerhosta kaikkien urkutaiteen ystävien seuraksi

Organum-seura on Pohjoismaiden vanhin urkuseura, jonka perustamisesta tuli kuluneeksi vuonna 2004 neljäkymmentä vuotta. Seura perustettiin Diplomiurkureiden kerhon työn jatkajaksi. Diplomiurkureiden perustava kokous pidettiin vuonna 1951 Helsingissä ja tuolloin kokouksessa oli läsnä kaikkiaan 21 Suomen 31 diplomiurkurista. Kerho toimi jäsentensä välisenä yhdyssiteenä ja järjesti urkukursseja ja -konsertteja.

Vuosien varrella kerho järjesti useita tärkeitä tapahtumia, muun muassa Toukolan urkupäivät vuonna 1956, joissa jatkettiin keskustelua urkutaiteen ja urkujenrakennuksen tulevaisuudesta Suomessa. Pikkuhiljaa Suomessa hyväksyttiin tanskalaisen urkujenuudistusliikkeen periaatteet, ja yksi osoitus tästä oli vuonna 1957 järjestetty Buxtehude-konserttisarja.

Viimeinen Diplomiurkureiden kerhon järjestämä suurempi tapahtuma oli vuosina 1962 ja 1963 järjestetyt Urkutaiteen viikot. Viikoilla esiintyivät kotimaisten esiintyjien lisäksi maailman urkutaiteen kärkinimet, kuten Gaston LitaizeAnton HeillerLuigi Ferdinando Tagliavini jaHelmut Walcha. Nämä urkutaiteen viikot olivat yleisö- ja arvostelumenestys, mutta samalla se osoitti, että tällaisten suurimuotoisten tapahtumien järjestäminen ja erityisten niiden rahoitus vaatisi taakseen rekisteröidyn yhdistyksen. Tulevan yhdistyksen sääntöjen laatiminen annettiin Enzio Forsblomille, josta tuli myös seuran ensimmäinen puheenjohtaja.

Organum-seura perustetaan

Uuden yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 31.12.1964. Seuran ensimmäisessä vuosikokouksessa 15.1.1965, todettiin "seuran olevan jatkoa entiselle diplomiurkureiden kerholle, jonka toiminta näin pyritään saamaan laajemmalle pohjalle". Seuran yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin ollut alusta alkaen kaikkien urkutaiteen ystävien saaminen seuran pariin. Diplomiurkureiden kerhohan oli ollut nimensä mukaisesti juuri korkeinta suomalaista ammattitaitoa edustavien urkureiden kerho. Jo ensimmäisen toimintavuoden lopulla seuralla oli 130 jäsentä. Seuralle hyväksyttiin säännöt, joissa toiminnan periaatteet määriteltiin. Niiden mukaan Organum-seura on sitoutumaton niin poliittisesti kuin uskonnollisestikin, ja sen päämääränä on urkutaiteen edistäminen ja kehittäminen.

Uuden seuran toiminta saatiin käyntiin vauhdikkaasti. Jo helmikuussa järjestettiin urkupäivät, joiden esiintyjänä oli ranskalainen urkutaiteilija Marie-Claire Alain. Hänen kaksi konserttiaan saivat suurta huomiota lehdistön ja yleisön keskuudessa. Seuran toivomaa taloudellista tukea yhdistykselle ja sitä myötä seuran konserttitoiminnalle ei kuitenkaan tullut.

Silti seura pystyi järjestämään näyttäviä konserttikokonaisuuksia. Huhti-toukokuussa vuonna 1967 Organum-seura järjesti peräti kymmenen konsertin sarjan. Sarja rakentui Helsingin jo 1959 valmistuneiden Meilahden kirkon Marcussen-urkujen, vuonna 1967 valmistuneiden tuomiokirkon Marcussen-urkujen, Olaus Petrin Hammarberg-urkujen sekä Agricolan kirkon Veikko Virtasen urkujen ympärille. Ulkomaisina vieraina olivat tsekkoslovakialainenFerdinand Klinda ja ruotsalainen Alf Linder.

Vuonna 1968 seuran puheenjohtaja Enzio Forsblom valittiin Sibelius-Akatemian professoriksi, ja hän kieltäytyi jatkamasta seuran johdossa. Puheenjohtajaksi Forsblomin tilalle valittiin Pentti Pelto. Kesäkuussa 1969 ilmestyi ensimmäinen Organum-lehti, joka oli lajissaan ensimmäinen Pohjoismaissa julkaistu urkutaidetta käsittelevä lehti. Seuraavina vuosina seuran konserttitoiminta oli vilkasta, paljolti vihdoin seuralle myönnettyjen vuosittaisten apurahojen ansiosta. Ulkomaisia vieraita olivat esimerkiksi v. 1970 Guy Bovet, v. 1971 Joachim Grubrich  ja  v. 1972, César Franckin juhlavuotena, Sainte Clotilden silloinen viranhaltija Jean Langlais. Vuonna 1971 ilmestyi Organum-seuran julkaisemana myös Suomen ensimmäinen puhtaasti urkumusiikkia sisältävä, Tauno Äikään Tapiolan kirkossa nauhoittama äänilevy. Vuonna 1973 saatiin Helsingin Finladia-taloon Suomen ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat konserttisaliurut.  Organum-seura oli mukana urkujen vihkiäiskonserttia varten järjestetyssä urkusävellyskilpailussa, jonka voitti Einar Englundinsävellys Passacaglia.

Ensimmäiset kymmenen vuotta takana

Vuonna 1975 juhlittiin Organum-seuran kymmenvuotistaipaletta. Taloudellisen tilanteen vuoksi ei järjestetty suurempia juhlia, mutta merkittävänä voidaan pitää Markku Heikinheimon ja Seppo Sillanpään kirjoittaman historiikin Diplomiurkureiden kerhosta Organum-seuraan ilmestymistä. Juhlavuosikokouksessa kutsuttiin seuran ensimmäisiksi kunniajäseniksi professorit Enzio Forsblom ja Tauno Äikää. Vuosina 1975-76 seuran puheenjohtajana toimi Matti Rindell, jota seurasi Kari Jussila vuosina 1977-80. Mainitsematta eivät myöskään saa jäädä vuonna 1977 Tauno Äikään kunniaksi julkaistu juhlakirja ja hänen 30-vuotistaiteilijakonsertistaan julkaistu kasetti.

Organum-seura tuki merkittävästi Lahden urkuviikon alkutaipaletta. Esimerkiksi vuoden 1977 Lahden urkuviikon tappiot katettiin pääasiassa Organum-seuran saamilla avustuksilla. Organum-seura samaisti itsensä vahvasti Lahden urkuviikon yhteyteen. Todetaanpa toimintakertomuksessa vuonna 1976, että "Lahden urkuviikon lisäksi seura ei ole järjestänyt yleisöaktiviteetteja, koska on pyritty tasapainottamaan seuran talous." Organum-seuralla ja Lahden urkuviikolla olikin läheinen suhde urkuviikon alusta alkaen. Urkuviikon perustajaAimo Känkänen totesi vuonna 1981, että "Organum-seuran kesäkokousperinne aloitettiin Lahdessa, jolloin lähtölaukaus urkuviikoille annettiin".

Muutaman vuoden kestänyt hiljaiselo konserttirintamalla rikkoutui vuonna 1978 Pohjanmaan urkuviikko -tapahtuman yhteydessä. Tapahtuma oli uusi avaus halusta laajentaa toimintaa Helsingin ulkopuolelle ja lisätä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Tänä päivänä puhuttaisiin synergiaedusta. Vuonna 1979 yhteistyö jatkui Porvoon urkutapahtuman kanssa. Näiden tapahtumien yhteydessä järjestettiin myös seuran vuosikokous. Vuonna 1978 oli myös Olivier Messiaenin 70-vuotisjuhlatapahtuma, jolloin järjestettiin Helsingin Temppeliaukion kirkossa kaksi Messiaenin musiikkia esittelevää konserttia. Rahapula oli hieman hellittänyt, ja tammikuussa 1979 järjestettiin Helsingissä kansainväliset urkupäivät, joilla esiintyivät ulkomaisista taitelijoista jo vanha tuttu Guy Bovet, André Isoir ja kotimaisista taiteilijoista Kari Jussila, Markku KetolaTapio Tiitu ja Tauno Äikää. Urkupäivät käynnistettiin komeasti Kaj-Erik Gustafssonin säveltämällä teoksella Hengellinen konsertto sopraanolle ja uruille, joka oli samalla teoksen kantaesitys. Esiintyjinä olivat säveltäjä itse ja sopraano Marjut Hannula.

Yhteistyö eri tahojen kanssa mahdollisti näiden tapahtumien järjestämisen. Siten vuonna 1980 oli mahdollista viettää kahdeksasta konsertista koostunutta Bach-viikkoa. Yhteistyökumppaneina olivat Cantores Minores, Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Sibelius-Akatemia. Kaikkien em. tapahtumien yhteydessä järjestettiin myös seminaari- ja esitelmätoimintaa. Vuonna 1980 oli vuosikokouksen yhteydessä urkujensuunnitteluseminaari. Keskustelu oli niin vilkasta, että aika loppui pahasti kesken.  Puheenjohtaja Jussila joutuikin päättämään keskustelun toteamalla profeetallisesti, että tyyliuruista on keskusteltava tulevaisuudessa lisää.

1970-luvun loppupuolella oli myös ajatuksia pohjoismaisesta urkukonserttirenkaasta. Vaikka ajatusta kehiteltiin innolla, jäi pohjoismaiden välinen konserttien vaihto muutamaan konserttiin vuosina 1979-80 ja 1982.

Uusi vuosikymmen alkaa

Organum-seuran ensimmäinen merkittävä ponnistus 1980-luvulla oli Enzio Forsblomin 60-vuotisjuhlakirjan, Pro Organo Plenon julkaiseminen yhdessä Sibelius-Akatemian kanssa. Kirjan toimittivat Markku Heikinheimo ja Seppo Murto. Kirjaan saatiin kirjoittajiksi alan suomalaisten asiantuntijoiden lisäksi ulkomaisia huippunimiä, kuten Marie-Claire Alain, Bruno Christensen ja Ferdinand Klinda. Kirja oli myös Kari Jussilan puheenjohtajakauden viimeinen suuri tuotos.

Uuden puheenjohtajan kausi alkaa "Turun jupakalla"

Vuonna 1981 Turussa pidetyssä vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Markku Heikinheimo. Heikinheimon puheenjohtajakausi alkoikin ryminällä, jota on ruvettu kutsumaan nimellä "Turun jupakka". Seuran kiertopalkinto annettiin Turun vuosikokouksessa toimittaja Hannu Taanilalle, ja palkinnon luovutuspuheessaan Heikinheimo sanoi, että "hän (Taanila) on pyrkinyt urkutaiteen epäpyhittämiseen ja siten vähentämään sitä kohtaan tunnettua ennakkoluuloa." Heikinheimoa siteerattiin Turun Sanomissa, ja Turun silloinen tuomiorovasti Lauri Huovinen loukkaantui "epäpyhittämisestä", mikä johti muun muassa Markku Heikinheimon ja uruguaylaisen Cristina Garcia-Banegasin jo sovitun yhteisen konsertin peruuttamiseen Turun tuomiokirkosta. Keskustelu ja lehtikirjoittelu puolesta ja vastaan oli laajaa, ja jopa Organum-seuran hallitus oli asiasta niin erimielinen, ettei se pystynyt antamaan asiasta yhteistä julkilausumaa.

Lahdessa pidetyssä kesäkokouksessa keskustelu jatkui kiivaana. Kokouksen osanottajat jakautuivat karkeasti ottaen kolmeen osaan: Huovisen puolustajiin, Heikinheimon puolustajiin ja niihin, jotka pyrkivät suhtautumaan asiaan neutraalisti. Kokouksen suurin ryhmä olivat kuitenkin urkurit, jotka pelkäsivät Heikinheimon puheen aiheuttaneen heille hankaluuksia kotiseurakunnan musiikkityöhön. Oltiin myös sitä mieltä, että Heikinheimolla ja Taanilalla ei ollut riittävää asiantuntemusta käydä keskustelua, koska heillä ei ollut kirkkomuusikon koulutusta ja he toimivat kirkon ulkopuolella. Toisaalta Lahden kokouksessa moitittiin myös koko asiasta nostatettua kohua. Osa kokousväestä oli sitä mieltä, että koko jupakka oli lähinnä Heikinheimon ja Huovisen tai Heikinheimon ja Turun seurakuntien välinen asia. Organum-seuran silloinen hallitus sen sijaan halusi laajentaa keskustelun koskemaan kirkon taidepoliittisia lähtökohtia.

Nyt 25 vuoden jälkeen asian saamat mittasuhteet tuntuvat suhteettomilta. Vaikka Heikinheimo aikanaan keskusteluissa painotti sitä, että sana "epäpyhittäminen" oli etukäteen tarkasti harkittu, yllätti suuri julkisuus varmasti hänetkin. Organum-seura ei historiansa aikana ole saanut niin paljon tilaa lehdissä kuin "Turun jupakan" yhteydessä, ja Organum-seuran silloisen hallituksen toiminnassa on nähtävissä tuon julkisuuden mahdollisimman suurta hyödyntämistä. Toisaalta yksittäisen lausahduksen varjoon jäi se mahdollisuus, että olisi oikeasti keskusteltu kirkon musiikkipolitiikasta.

Kohun jälkeen

Loppujen lopuksi kohusta ei ollut seuralle, vaikka sitä osa jäsenistä pelkäsi, haittaa. Apurahoja tuli normaalisti myös Kirkkohallitukselta, seuran jäsenmäärä ei pienentynyt ja jo vuonna 1985 Turun seurakuntayhtymä tuki seuran järjestämää Marie-Claire Alainin urkukonserttia Turun tuomiokirkossa. Tosin ainoan kerran seuran historiassa jouduttiin vuoden 1982 vuosikokouksessa äänestämään seuran hallituksen jokaisesta jäsenestä.

Vuonna 1981 alkoi pitkään jatkunut Organum-seuran ja Finlandia-talon yhteistyö. Organum-seura valitsi hakemusten perusteella joka vuosi yhden suomalaisen urkurin soittamaan konsertin Finlandia-talossa. Ensimmäinen seuran valitsemista urkureista oli Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog, joka konsertoi Finlandia-talossa keväällä 1982. Yhteistyö keskeytyi 1997-98 konserttisalin ja urkujen peruskorjauksen johdosta. Samaan aikaan vaihtui myös Finlandia-talon johto, eikä uusi johtaja halunnut enää jatkaa edeltäjänsä tukemaa talon omaa urkukonserttitoimintaa, joten samalla loppui seuran ja Finlandia-talon yhteistyö.

Vuonna 1982 myös muu konserttitarjonta oli vilkasta. Ulkomaisia vieraita olivat muun muassaMontserrat Torrent, omalaatuinen Lena Jacobson ja Torvald Tóren. Espanjalaisen Torrentin vierailua oli suunniteltu pitkään. Vihdoin kesäkuussa 1982 maestra piti nelipäiväisen espanjalaisen urkumusiikin mestarikurssin.  Marraskuussa 1982 seura järjesti Helsingissä urkutaiteen viikon, jolla esiintyi muun muassa Torrentin kurssille osallistuneita urkureita. Urkutaiteen viikon aluksi pidettiin Jouko Linjaman sävellyskonsertti, jossa kuultiinOlli Porthanin kantaesittämänä seuran tilausteos Organum supra B-A-C-H. Seuran järjestämistä vuoden 1982 tapahtumista mainittakoon vielä seuran ensimmäinen ulkomainen urkuretki, joka suuntautui Pariisiin.

Lähteet: 
Diplomiurkureiden kerhosta Organum-seuraan. Markku Heikinheimo ja Seppo Sillanpää. Organum-seura 1975. Helsinki.
Organum-seura 1975-1985. Sirkku-LIisa Niemi. Organum-seura 1992. Helsinki.