Organum-seuran tuote- ja julkaisumyynti
Myymme urkutaiteeseen liittyviä julkaisuja, CD-levyjä ja seuran logolla varustettuja kangaskasseja. Voit tilata haluamasi tuotteet alla olevalla lomakkeella. Toimituskulut lisätään hintaan tilauksen koosta riippuen. Lasku toimitetaan sähköpostilla.
Painetut julkaisut
Juhani Pohjanmies, Hannele Pohjanmies (2019)
Risto Kustaanpoika, lukkarikoululainen – muistelmakertomus
Ullakolla säilynyt pieni merimiesarkku kertoo vanhaa tarinaa. Siihen oli pakattu nuoren miehen koko omaisuus, kun hän lähti kotoa Helsinkiin ovet paukkuen etsimään uutta elämää. Rahaa ei ollut edes ruokaan, mutta mieli paloi taidemaalariksi tai sitten merille. Kohtalo vei kumminkin musiikin pariin ja niin alkoi säveltäjä-urkuri, urkusuunnittelija, soitinkeksijä ja kirjailija Juhani Pohjanmiehen ura.
Muistelmassaan Pohjanmies kertoo, millainen oli tien alkutaival. Millaista oli opiskelu 1900-luvun alussa Helsingin Lukkari-urkurikoulussa? Arkusta oli silloinkin hyötyä: sen kanteen köyhä opiskelija kiinnitti paperista leikatut mustat ja valkeat koskettimet ja harjoitteli niillä, kun pianon vuokraamiseen ei ollut varaa.
15 €

Pentti Pelto (2014)
Puoli vuosituhatta suomalaisia urkuja
Perusteos kaikille uruista ja niiden historiasta kiinnostuneille. Pelto kertoo suomalaisten urkujen ja urkujen rakentamisen historiasta ja aina 1400-luvulta meidän aikamme uusien rakentajien luomiin soittimiin. Runsas kuvitus havainnollistaa urkujen rakennetta sekä sijoittamista ja sijoittumista ympäristöönsä.
15 €

Pentti Pelto (2017)
Hyvä paha urkujenuudistus : urkujenrakentajan käytännöllisiä pohdintoja
Urkuhistorioitsija Pentti Pellon uusimman julkaisun kohteena ovat urkujen uudistamisen käytännön toimenpiteet, niiden perustelut ja niistä johtuneet ajatukset vaikutuksineen. Teos pyrkii vastaamaan kolmeen kysymykseen: miten urkujenuudistukset perustelivat itseään, miten pitäviä kyseiset perustelut ovat myöhemmän tutkimuksen valossa ja miten toiminnasta kehittyi aikaa myöten yksipuolisisksi osoittautuvia käsityksiä.
15 €

Markku Heikinheimo, Seppo Sillanpää (1975, 39 s.)
Diplomiurkureiden kerhosta Organum-seuraan
Organum-seuran 10-vuotisjuhlajulkaisu valottaa suomalaisen urkutaiteen järjestötoimintaa vuosina 1951–1974. Tiivistelmä ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.
5 €

Sirkku-Liisa Niemi (1992, 149 s.)
Organum-seura 1975-1985
Sirkku-Liisa Niemen teos Organum-seuran toiminnasta vuosilta 1975–1985 jatkaa julkaisusarjan ensimmäisen osan historiikkia.
5 €

Martti Tulenheimo, Oskar Merikanto (1916)
Urut ja niiden rakenne ja hoito : näköispainos
Organum-seuran toimittama näköispainos vuodelta 1916. Esipuheen julkaisuun on kirjoittanut Pekka Suikkanen (2009).
Painos loppu.

Folke Forsman (1985, 131 s.)
Suomalaiset urkusävellykset ja suomalainen urkujenrakennus
Organum-seuran 20-vuotispäivänä julkaistu pro gradu -tutkielma.
10 €

Enzio Forsblom (1994, 194 s.)
Panin huilu : kirjoituksia, esitelmiä ja puheenvuoroja 40 vuoden ajalta
10 €

Seppo Murto ja Markku Heikinheimo (toim.) (1980, 368s.)
Pro organo pleno : Enzio Forsblomin juhlakirja
Artikkeleita koti- ja ulkomaisilta urkureilta ja tutkijoilta
10 €

Pelto, Takala / Haapasalo, Forsblom, Heikinheimo (1990, 156 s.)
Organum 90 : vuosikirja
10 €

Jouko Linjama (2009)
Säveltäjän opintokirja : 30-vuotiaan muistelmat 75-vuotiaana
15 €

CD-levyt
The Art of Markku Ketola (Fuga–9308) 2xCD
Markku Ketolan nauhoituksia 1976–1982
10 €


César Franck – Organ Works (Fuga-9281)
Kalevi Kiviniemi, urut
Kalevi Kiviniemi soittaa Keski-Porin kirkon Pachen Kiel -urkuja
10 €


Phantasie (Fuga–9327)
Aimo Känkänen, urut
Känkäsen radionauhoituksia 1979–1989
10 €


Suomalainen urkulevy (Fuga–9233) 2 x CD
historiallisia urkunauhoituksia 1948–1981
(Kuosma, Raussi, Mårtenson, Maasalo, Heimola, Forsblom, Forss, Kuusisto, Forsman, Äikää, Valsta)
15 €


Muut tuotteet
Organum-seuran kangaskassi
Tyylikäs tummansininen kangaskassi Organum-seuran logolla.
5 €
